tiistai 15. helmikuuta 2011

Annyeong!Party IV and stuff

Nyt on TO loppunut ja persaus hilattu takas koulun penkille. Oisin halunnu vaa olla töissä :( Saatiin tehtyy se miun maski ja sen pohja telinettä vaille valmiiks. Ei oikee uskottu sillo alku viikosta, että saatais haluamamme näkönen työ kasaa. Ruokapöydässe heitettii iha puoliks vitsinä, että viritettäis se maski lasilevyyn kiinni. Loppu viikosta meillä olikin sitten kyseisen näköinen viritelmä kasassa. Oon siit ylpee, kun on niin hiino :3
Noh, perjantaina jouduinkin sit jättää hyvästit Lasipajalle. Sydämeni pohjasta asti kiitokset Marjutille, kun antoi minulle niin kivan TO paikan. Toivottavasti yhteistyö jatkuu ;)

Lauantaina kävin hieman haistelemassa koulun ilmaa avoimissa ovissa. En siellä toki ollut kuin 1,5h, mutta kuitenkin xD Kävin!! Syy tähä lähtemiseen oli se, että suuntasin nokkani Katin kanssa kohti Helsinkiä ja Annyeong!Partyja~!! Helsingin päässä treffasimme Minnan, Lauran ja Susannen joiden kanssa kävimme syömässä ja pyörimässä hieman Helsinkiä ympäri ennen Glorialle suuntaamista. Jonottamaan menimme jotakuinkin puoli viiden aikaan ja oltiin iha jonon alussa ja näin ollen päästiin ekassa satsissa sisällekkin :'D

A!Partyt oli aivan huikeet!! En oo varmaa missää ottanu nii iloo irti, ku tuolla partyissä taas vaihteeks xD Yritin kovasti Katin perässä pysyä koreografioiden kanssa ja hauskaa oli. Parasta on kyllä se, että ikä riitti ja pääsimme yläkertaan jossa oli sitä kaipaamaamme tilaa. Gloria oli nimittäin aivan tupaten täynnä k-pop kansaa. Kävijä määrä edelliseen partyyn verrattuna taisi melkein triplaantua 8)
Kappaleet oli ihania, tanssiesitykset upeita ja kaiken kukkuraksi Kati sai ikuisen vapaalipun A!Partyihin!! JrockSuomi oli seuraillut Katin koreografia taitoja ja päättivät näin ollen lahjoittaa tällaisen ihanaisen lahjan. Jeij! Oon niin iloine ystäväni puolesta ^3^
Kaikki kiva loppuu valitettavasti aikanaan. Hyvästelimme Katin kanssa seuraneitimme ja lähdimme junalla puksuttelemaan takaisin kotia kohti. Fiilistely kyllä jatkui junassa varsinkin Riihimäeltä eteenpäin, kun jouduimme vaunua vaihtamaan. Samassa vaunussa oli nimittäin A!Partysta tulevia immeisiä jotka kuuntelivat kännykästä k-poppia. Pyysimme heitä laittamaan hieman kovemmalle, jotta pystyimme myös fiilistelemään vaunun toisessa päässä XD

Mahtavan yllätyksen koin kuitenkin eilen, kun katsoin Annyeong!Partyn overallia. Tuossa pysäytys kuvassa ollaa nimittää minä ja ystäväiseni XD Oliko pieni hilpeyden puuska, kun tajusin tämä. Ihan alussa näkyy myöskin Katin steppaukset ja vähä miun kenkii :3


Paluu arkeen oli kova kolaus vaihteeksi. 05:45 ylös, ulos ja pakkaseen. Ensimmäisiä tunteja myöten meille on papatettu vain päättötyön raportista, seminaareista, kansioista, jne...! Jo tänään (toisena koulupäivänä) mun pää alko hajoilee koko päättötyölle. Aatelkaa vaa kahden kuukauden päähän kuinka rauniona oon siin vaihees jos merkit ovat jo nyt nämä x))
Onneksi näkee taas ihania luokkalaisia ja opettajia : D

Tällä viikolla ois tiedossa vähä lisää päättötyötä, wanhojen tanssit sekä penkkarit. Niin toivon, että mun on mahdollista nähdä kaverini ajelemassa rekalla pitkin Kausalaa! Mutta se jää nähtäväksi~

2 kommenttia:

  1. Ei se kyl ikuinen vapaalippu oo, kultani mun, pelkästää seuraaviin partyihin XD mut kiva ku oot iloinen mun puolest.

    VastaaPoista
  2. AH! Mä niin kässäsin et se on ikuin. Ois voinu olla ^_^'

    VastaaPoista